Ihanat kamalat, kamalan ihanat muistot vauvamasuajasta
Hellou!
Minun osaltani sekä raskausaika että vauvavuosi ovat jo ohitse mutta koska aikeissani on ollut jo pitkään kirjoittaa näistä asioista niin aion niin nyt myös tehdä.
Ajattelin kirjoittaa tässä postauksessa lyhyesti raskausajasta ja kertoa synnytystarinani. Vaikka Mico on jo iso poika niin on mukava palata näihin muistoihin ja mikä parasta: Tämä on aina ajankohtaista meininkiä jollekin😉
Aloitetaanpa:
Miltä se raskaus tuntui?
Ensimmäinen asia mikä muuttui oli ruokahaluni; Esimerkiksi kahvi ja kaikki makea maistuikin yhtenä päivänä ällöttävältä ja yhtäkkiä teki mieli joka päivä syödä naudan lehtipihviä (normaalisti tekee aniharvoin mieli punaista lihaa). Ruokahaluni oli kaksinkertainen.
Aamuisin tunsin lievää etovaa oloa alkuraskaudesta mutta muuten vältyin onnekseni pahoinvoinnilta.
Ruokahalustani päätellen sekä sisäisestä tunteestani aavistin melko varhain odottavani poikaa. Näihin ennakkoaavistuksiin ei tietenkään ole 100% luottamista mutta tutkimusten mukaan suurin osa äitien veikkauksista menee oikeaan.
Pelottava painonnousu
Yllätyksekseni painon lisääntyminen ei jännittänytkään kamalasti. Tietysti 10 melkoisen nopeasti ilmestynyttä kiloa vähän hirvitti mutta onni tulevasta vauvasta oli paljon suurempi kuin huoli vartalostani. Edes mahdolliset raskausarvet eivät kummemmin pelottaneet vaikka olinkin varautunut kaikkeen mahdolliseen. En jaksanut rasvata tai öljytä vatsaani, toki veikkaan että mikäli arpia olisi ruvennut ilmestymään olisin kyllä varmasti rasvaa lätkinyt ahkerasti muuallekin kuin naamaani. Raskauskiloja sain kaikkinensa noin 15.
Inhottavinta raskaudessa oli ylivoimaisesti helve*inmoinen närästys. Valvoin öitä kokonaan jos ei ollut rennietä. Mikään muu ei auttanut ja söinkin niitä rennieitä varmaan sen 1000 kappaletta...
Entäs raskauden kivat puolet
Se masu, joo se oli ihana kaikessa tukaluudessaan. Ja vauvan potkut💓 Se kun näki kuinka liikkui ja vatsanahka venyi ja paukkui😍
Oikeastaan ne hyvät puolet olivatkin tossa. Tykkäsin kyllä olla raskaana mutta vain väliaikaisesti, eli en kuulu niihin jotka voisivat olla raskaana vaikka koko ajan. Välillä kyllä muistelen rauskausaikaani pienellä haikeudella!
Micon syntymä
RV 40+2
Heräsin klo 09:30 ja heti sängystä noustuani tunsin kevyen mutta napakan supistuksen joka tuntui selkeästi erilaiselta kuin harjoitussupparit joita oli ollut säännöllisesti jo viikkojen ajan. Näitä supistuksia tulikin heti säännöllisesti 10-15 minuutin välein.
Meikkasin ja teimme lähtöä neuvolaan joka oli klo 11. Siellä mitattiin verenpaineeni joka oli kohonnut reilusti. Kontrolliaika annettiin parin päivän päähän jos ei vauva ehdi syntyä sitä ennen. Supistuksistani sanottiin että vauvani joko syntyy tai supistukset voivat loppua ja kehotettiin soittamaan sairaalaan jos siltä tuntuu.
Klo 11:40 neuvolasta lähtiessämme supistukset muuttuivat napakammiksi ja päätin että kävellään kaupan kautta hakemaan vähän evästä jos tuleekin lähtö synnärille. Matkalla kaupasta kotiin piti jo pysähtyä aina supistuksen tullessa vaikka eivät ne vieläkään olleet erityisen kipeitä, sanoisin että pikemminkin semmoisia mukavan kirpakoita.
Klo 12 jälkeen kotiin tullessamme ja supistusten muuttuessa kovemmiksi ja tullessa 5-10 minuutin välein päätin että lähdemme sairaalaan ainakin näytille ja tsekkasin vielä sairaalakassin kuntoon. Soitin sairaalaan ja sieltä neuvottiin olemaan vaan kotona niin pitkään kuin voin.
Klo 12:30 painuin lämpimään suihkuun. Vesi vei supistukset kokonaan pois!
Klo 13 aikoihin tulin suihkusta ja supistukset olivat jo melko tukalia. Päätin että nyt lähdettiin mutta ei tilata taksia kotiovelle vaan tahdon kävellä. Kävelimme reilun kilometrin taksiasemalle jossa ei ollutkaan yhtään taksia joten soitimme sellaisen. Siinä vaiheessa supistukset olivat niin kivuliaita että vaikersin ääneen aina sellaisen tullessa ja odottaminen oli tukalaa. Ohi kävelevillä ihmisillä oli hyviä ilmeitä kun tuijottivat mua😅
Klo 14:30 saavuimme sairaalaan.
Mut laitettiin ensin käyrille ja vähäksi aikaa istumaan semmoiseen punaiseen hirvitysnojatuoliin missä oli tosi huono istua ja supistukset sattuivat niin paljon että huusin ääneen.
Sitten tsekattiin paljonko olen auki. 5-6cm! Vaatteiden vaihto ja synnytyssaliin. Olin helpottunut, ilman vauvaa ei tarvitsisi lähteä enää kotiin odottamaan. Yllättynyt olin siitä että mulle sanottiin etteivät supistukset enää tuosta muuttuisi kivuliaammiksi, sattuivathan ne mutta eivät ihan niin paljoa kuin olin kuvitellut.
Synnytyssalissa meille oli mehua tarjolla ja mulle neuvottiin ilokaasun käyttö. Se auttoi tasan yhteen ensimmäiseen supistukseen mutta sitten tuli vain huonompi olo.
Olin väsännyt synnytyssuunnitelman jossa toivoin epiduraalia ja jos mahdollista niin poreammeeseen pääsyä. Anestesialääkärin lupattiinkin sapuvan ihan pian antamaan pistosta.
Klo 15:15 anestesialääkäri saapui ja käännyin kyljelleni valmiiksi selkä lääkäriä päin. Samassa tunsin valtavan ponnistustarpeen, kuin ison kakkahädän😆 Kätilö katsoi ja sanoikin samantien hämmästyneelle lääkärimiehelle että voi viedä epiduraalin jollekin toiselle, täällä ollaan jo täysin auki!
Menin ihan paniikkiin, joudunko synnyttämään ilman kivunlievitystä? Kätilö sanoi topakasti mun pärjäävän todella hyvin ja epiduraalin olevan tietysti vain avautumisvaihetta varten, jos se olisi keritty antaa niin synnytys olisi viivästynyt ainakin parilla tunnilla.
Kätilö puhkaisi vielä kalvot, jotka olivat kuulemma todella tiukassa. En tuntenut enää laisinkaan kipua vaikka ponnistusvaihekin tietysti epämukava olikin.
Klo 15:46 syntyi maailmaan oma tummasilmäinen tummatukkani joka oli 50cm pitkä ja painoi 3345g. Sain vauvan rinnalleni ja vain katselimme toisiamme. Se oli hetki joka oli ikimuistoisin koko elämässäni.
Synnytys meni niin nopeasti että olin todella hölmistynyt ja hassua kyllä jopa vähän pettynytkin kun se oli niin nopeasti ohi😰 Hyvät muistot jäi ja mielelläni menen uudestaankin joskus jos pääsen.
Seuraavalla kerralla ajattelin kirjoittaa synnytyksen jälkeisistä oloista ja ensimmäisistä viikoista vauvan kanssa💜
Minun osaltani sekä raskausaika että vauvavuosi ovat jo ohitse mutta koska aikeissani on ollut jo pitkään kirjoittaa näistä asioista niin aion niin nyt myös tehdä.
Ajattelin kirjoittaa tässä postauksessa lyhyesti raskausajasta ja kertoa synnytystarinani. Vaikka Mico on jo iso poika niin on mukava palata näihin muistoihin ja mikä parasta: Tämä on aina ajankohtaista meininkiä jollekin😉
Aloitetaanpa:
Miltä se raskaus tuntui?
Ensimmäinen asia mikä muuttui oli ruokahaluni; Esimerkiksi kahvi ja kaikki makea maistuikin yhtenä päivänä ällöttävältä ja yhtäkkiä teki mieli joka päivä syödä naudan lehtipihviä (normaalisti tekee aniharvoin mieli punaista lihaa). Ruokahaluni oli kaksinkertainen.
 |
| Rv 39+5 |
Ruokahalustani päätellen sekä sisäisestä tunteestani aavistin melko varhain odottavani poikaa. Näihin ennakkoaavistuksiin ei tietenkään ole 100% luottamista mutta tutkimusten mukaan suurin osa äitien veikkauksista menee oikeaan.
Pelottava painonnousu
Yllätyksekseni painon lisääntyminen ei jännittänytkään kamalasti. Tietysti 10 melkoisen nopeasti ilmestynyttä kiloa vähän hirvitti mutta onni tulevasta vauvasta oli paljon suurempi kuin huoli vartalostani. Edes mahdolliset raskausarvet eivät kummemmin pelottaneet vaikka olinkin varautunut kaikkeen mahdolliseen. En jaksanut rasvata tai öljytä vatsaani, toki veikkaan että mikäli arpia olisi ruvennut ilmestymään olisin kyllä varmasti rasvaa lätkinyt ahkerasti muuallekin kuin naamaani. Raskauskiloja sain kaikkinensa noin 15.
Inhottavinta raskaudessa oli ylivoimaisesti helve*inmoinen närästys. Valvoin öitä kokonaan jos ei ollut rennietä. Mikään muu ei auttanut ja söinkin niitä rennieitä varmaan sen 1000 kappaletta...
Entäs raskauden kivat puolet
Se masu, joo se oli ihana kaikessa tukaluudessaan. Ja vauvan potkut💓 Se kun näki kuinka liikkui ja vatsanahka venyi ja paukkui😍
Oikeastaan ne hyvät puolet olivatkin tossa. Tykkäsin kyllä olla raskaana mutta vain väliaikaisesti, eli en kuulu niihin jotka voisivat olla raskaana vaikka koko ajan. Välillä kyllä muistelen rauskausaikaani pienellä haikeudella!
Micon syntymä
RV 40+2
Heräsin klo 09:30 ja heti sängystä noustuani tunsin kevyen mutta napakan supistuksen joka tuntui selkeästi erilaiselta kuin harjoitussupparit joita oli ollut säännöllisesti jo viikkojen ajan. Näitä supistuksia tulikin heti säännöllisesti 10-15 minuutin välein.
Meikkasin ja teimme lähtöä neuvolaan joka oli klo 11. Siellä mitattiin verenpaineeni joka oli kohonnut reilusti. Kontrolliaika annettiin parin päivän päähän jos ei vauva ehdi syntyä sitä ennen. Supistuksistani sanottiin että vauvani joko syntyy tai supistukset voivat loppua ja kehotettiin soittamaan sairaalaan jos siltä tuntuu.
Klo 11:40 neuvolasta lähtiessämme supistukset muuttuivat napakammiksi ja päätin että kävellään kaupan kautta hakemaan vähän evästä jos tuleekin lähtö synnärille. Matkalla kaupasta kotiin piti jo pysähtyä aina supistuksen tullessa vaikka eivät ne vieläkään olleet erityisen kipeitä, sanoisin että pikemminkin semmoisia mukavan kirpakoita.
Klo 12 jälkeen kotiin tullessamme ja supistusten muuttuessa kovemmiksi ja tullessa 5-10 minuutin välein päätin että lähdemme sairaalaan ainakin näytille ja tsekkasin vielä sairaalakassin kuntoon. Soitin sairaalaan ja sieltä neuvottiin olemaan vaan kotona niin pitkään kuin voin.
Klo 12:30 painuin lämpimään suihkuun. Vesi vei supistukset kokonaan pois!
Klo 13 aikoihin tulin suihkusta ja supistukset olivat jo melko tukalia. Päätin että nyt lähdettiin mutta ei tilata taksia kotiovelle vaan tahdon kävellä. Kävelimme reilun kilometrin taksiasemalle jossa ei ollutkaan yhtään taksia joten soitimme sellaisen. Siinä vaiheessa supistukset olivat niin kivuliaita että vaikersin ääneen aina sellaisen tullessa ja odottaminen oli tukalaa. Ohi kävelevillä ihmisillä oli hyviä ilmeitä kun tuijottivat mua😅
Klo 14:30 saavuimme sairaalaan.
Mut laitettiin ensin käyrille ja vähäksi aikaa istumaan semmoiseen punaiseen hirvitysnojatuoliin missä oli tosi huono istua ja supistukset sattuivat niin paljon että huusin ääneen.
Sitten tsekattiin paljonko olen auki. 5-6cm! Vaatteiden vaihto ja synnytyssaliin. Olin helpottunut, ilman vauvaa ei tarvitsisi lähteä enää kotiin odottamaan. Yllättynyt olin siitä että mulle sanottiin etteivät supistukset enää tuosta muuttuisi kivuliaammiksi, sattuivathan ne mutta eivät ihan niin paljoa kuin olin kuvitellut.
Synnytyssalissa meille oli mehua tarjolla ja mulle neuvottiin ilokaasun käyttö. Se auttoi tasan yhteen ensimmäiseen supistukseen mutta sitten tuli vain huonompi olo.
Olin väsännyt synnytyssuunnitelman jossa toivoin epiduraalia ja jos mahdollista niin poreammeeseen pääsyä. Anestesialääkärin lupattiinkin sapuvan ihan pian antamaan pistosta.
Klo 15:15 anestesialääkäri saapui ja käännyin kyljelleni valmiiksi selkä lääkäriä päin. Samassa tunsin valtavan ponnistustarpeen, kuin ison kakkahädän😆 Kätilö katsoi ja sanoikin samantien hämmästyneelle lääkärimiehelle että voi viedä epiduraalin jollekin toiselle, täällä ollaan jo täysin auki!
Menin ihan paniikkiin, joudunko synnyttämään ilman kivunlievitystä? Kätilö sanoi topakasti mun pärjäävän todella hyvin ja epiduraalin olevan tietysti vain avautumisvaihetta varten, jos se olisi keritty antaa niin synnytys olisi viivästynyt ainakin parilla tunnilla.
Kätilö puhkaisi vielä kalvot, jotka olivat kuulemma todella tiukassa. En tuntenut enää laisinkaan kipua vaikka ponnistusvaihekin tietysti epämukava olikin.
Klo 15:46 syntyi maailmaan oma tummasilmäinen tummatukkani joka oli 50cm pitkä ja painoi 3345g. Sain vauvan rinnalleni ja vain katselimme toisiamme. Se oli hetki joka oli ikimuistoisin koko elämässäni.
 |
| Vastasyntynyt Mico💙 |
Synnytys meni niin nopeasti että olin todella hölmistynyt ja hassua kyllä jopa vähän pettynytkin kun se oli niin nopeasti ohi😰 Hyvät muistot jäi ja mielelläni menen uudestaankin joskus jos pääsen.
Seuraavalla kerralla ajattelin kirjoittaa synnytyksen jälkeisistä oloista ja ensimmäisistä viikoista vauvan kanssa💜
 |
| Mico vauvakuvauksissa 9 päivän ikäisenä |
Kommentit
Lähetä kommentti