Kuka mä olen?

Heipsis vaan!


Uusin vanhan blogini kokonaan ja lisään vanhasta blogistani esittelypostaukseni nyt tänne. Pahoittelen hiljaiseloa, vanha blogini ei kuitenkaan ollut oikea valinta ja elämässä on ollut vähän kaikenlaista hässäkkää ja meininkiä jonka vuoksi blogiprojektini on ollut jäähyllä. Nyt aion kuitenkin päivittää mahdollisimman ahkerasti, mulla on jo monta juttua kielen päällä😊 

Eli itse asiaan: Millainen henkilö tätä blogia kirjoittaa?

Kerrotaanpa vaikka että horoskoopiltani olen Kalat ja tähtimerkki täsmää kyllä täydellisesti meikäläiseen; Olen pää pilvissä kulkija ja myös monesti saanut kuulla olevani varsinainen sählääjä ja söheltäjä. Tunnen paljon, hyvää ja huonoa ja välillä liikaakin. 

Luonteeni on lapsekas ja rakastan esimerkiksi irtokarkkeja sekä WaltDisney piirrettyjä. Odotankin jo innolla että Mico kasvaa niin me päästään yhdessä vetämään Disney-maratonia. 
Saa nähdä hurahtaako poitsukin vai joudunko töllöttelemään leffoja yksinäni.😏
 

Pieneen perheeseeni kuuluvat avokkini Jartsu ja 1-vuotias poikani Mico. Asumme tällä hetkellä Kotkassa.

Muita tärkeitä ihmisiä elämässäni ovat isompi perheeni, ystäväni ja enkeliäitini.
 

Nyt mennäänpä menneisyyteen: Mistä olen kotoisin?
 

Synnyin Helsingissä ja asuin pääkaupunkiseudulla 10-vuotiaaksi jolloin muutimme vanhepieni kanssa Espoosta Haminaan. Voin rehellisesti sanoa että se oli silloin mielestäni maailman karsein juttu, päätyä nyt keskelle landea jossa ei ollut mitään. 

Kun olin 16-vuotias sai isäni pitkään rakentamansa talon valmiiksi Virolahdella ja muutimme oikeasti keskelle ei mitään. Talo on iso ja aivan ihana mutta keskellä peltoa josta lähimpään naapuriin on puoli kilsaa. Siellä asuinkin (onneksi) vain pari kuukautta kun lähdin Helsinkiin opiskelemaan. Helsingissä muutaman vuoden oltuani päädyin Tallinnaan reiluksi vuodeksi ja sieltä kolmisen vuotta sitten Kotkaan. Tätä nykyistä kotikaupunkiani kohtaan minulla on pieni "viharakkaussuhde". Pienen lapsen kanssa täällä on hyvä asua mutta tulevaisuudessa haluan isompaan kaupunkiin.

Takaisin nykypäivään

Tällä hetkellä olen äitiyslomalla ja tarkoitus on jatkaa kotona oloa vielä ensi vuoden elokuuhun ja lähteä sitten jatkamaan ravintola-alan opintoja joita vielä muutama kuukausi jäljellä. Äippälomaillessani keikkailen parturi-kampaajana tuunaillen lähinnä kavereiden ja tuttujen hiuksia. Luvassa on jossakin vaiheessa myös hiusaiheesta postausta. 

Olen hurahtanut Disney leffojen lisäksi myös kuntosaliharjoitteluun, aktiivisia treenivuosia on takana reilut 2. 


Tässä oli nyt jonkinlaista tarinaa alkuun, odotan jo innolla että pääsen seuraavan postaukseni kimppuun. 

                                          Haleja kaikille lukijoille💜

Kommentit

Suositut tekstit